Häistä

Edelliset hääni olivat seuraavanlaiset:
kirkossa vihittiin
nuorisoseuralla jatkot
200 vierasta
kymmentä eri sorttia ruokaa
tanssiorkesteri
perinteinen häävalssi 
perinteisiä hääleikkejä.


Tällä kertaa kaikki on täysin toisin.

Meidän häihin on kutsuttu vain molempien läheisimmät sukulaiset sekä meidän parhaimmat ystävät. 
Pappi tulee vihkimään meidät toimintojentalolla, jossa on myös jatkot.  
Kun isä saattaa mut Rakkaani luokse, taustalla soi Janne Raappanan "Kaksi Onnellista".
Meidän häissä syödään ihan tavallista kinkkukiusausta salaatteineen ja leipineen, 
juodaan kakkukahvit ja nostetaan boolimalja pöytään. 
Paappani on luvannut laulaa meille muutaman kappaleen ja kaasoni pitää puheen, 
mutta minkäänlaisia perinteisiä hääleikkejä ei meidän häissä nähdä. 
Musiikki tulee levyltä ja karaokea lauletaan välillä. 
Meidän häistä tulee lämminhenkiset, rennot ja iloiset juhlat. Ei jäykistelyä, ei noloja kättelytilanteita kaukaisten sukulaisten kanssa, joita on nähnyt viimeksi 4-vuotiaana, ei vieraiden pakottamista nauramaan vaivaantuneina muka-hauskoja-hääleikkejä katsellessaan. 

Sormuskin on muuten jo hommattu! Se on aika samanlainen kuin tämä:

 



 Voih. <3

Asiaa morsiuspuvusta ja kampauksista

Morsiuspuku löytyi kuin taikaiskusta, kun kävelin kaupungin toiseen hääpukuliikkeeseen kuukausi sitten. Siinä se roikkui suoraan edessäni eikä vastannut ollenkaan alkuperäistä ajatustani siitä, minkälainen se tulisi olemaan. Itseasiassa se oli juuri sellainen, minkälaista mun ei pitänyt haluta edes. 
Mentiin sovituskoppiin, sain puvun päälleni ja oih! Se oli kaikkea sitä, mitä olin aina halunnut!! Niin hullulta kuin se kuulostaakin; tuntuu kuin se puku jo itsessään olisi kertonut omaa tarinaansa rakkaudestani tulevaa aviomiestäni kohtaan. Aivan kuin se olisi kuiskinut: "Sun rakkaasi ansaitsee nähdä sut tämä ylläsi, kun teistä tulee aviopari."

Tämä se on (paitsi omassani on olkaimet ja se levenee aavistuksen verran enemmän alaosasta) : 

 

Itseasiassa näin jälkeenpäin ajateltuna en kyllä edes osaa sanoa minkälaisen puvun sitten olisin halunnut, jos alkuperäisen ajatukseni mukaan sen ei pitänyt olla mitään tälläistä? :)
Jälkikäteen ajateltuna tyrmäsin etukäteen lähestulkoon kaikenlaiset hääpuvut: ei a-linjaista, ei missään tapauksessa merenneitomallista, ei satiinia, ei kermakakkua, ei röyhelöä, ei taftia, ei pitsiä, ei laahusta jne. Ilmeisesti olin ajatellut pukeutua jätesäkkiin. 
Jokatapauksessa rakastuin tuohon pukuun heti, kun sain sen ylleni ja tuo päälläni sanon TAHDON miehelle, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.
Kampaus onkin sitten vielä vähän mietinnässä. Mulla ei tuu olemaan huntua eikä tiarakaan ole vielä varmaa. Nutturakampausta en missään tapauksessa halua!! Mulla on pitkät, blondit hiukset ja haluan, että kampaus on joko villi tai sitten romanttinen. Netistä on löytynyt muutamia varteenotettavia ehdotuksia:

Tuo kolmanneksi ylimmäinen kuva viehättää tällä hetkellä ehkä eniten, mutta saas nähdä nyt sitten... Onhan  tässä vielä jonkin verran aikaa miettiä onneksi! :)

Kuvittelin, että mulla ei tulisi olemaan mitään tekemistä sellaisen käsitteen kuin "häästressi" kanssa, mutta olin kaiketi väärässä. Nukkumisesta ei nimittäin meinaa tulla mitään enää nykyään. Heti, kun pääsen sänkyyn alkaa päässä pyöriä ajatuksia tulevista häistämme. Itseasiassa ei edes mitään ajatuksia vaan kuvitelmia mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Ja näiden kuvitelmien  myötä sydän alkaa jyskyttää, mahassa lentää perhoset ja kädet hikoaa aivan kuin itse H-hetki olisikin heti seuraavana aamuna eikä suinkaan kahden kuukauden päässä!
Käyn itseni kanssa taistelua tyyliin: "Nyt turpa kiinni! Ne häät ei oo huomenna!"  mutta pääni toistaa silti itsepäisesti mielikuviaan. Miten isä saattaa mut Rakkaani luokse, miten pappi vihkii meidät, miltä näytän puvussani ja kampauksessani, miten leikataan kakkua jne. jne. jne.  Loputtomiin. Väsyttävää, varsinkin kun tiedän että kaikki varmasti sujuu omalla painollaan ja hyvin.
Mutta nämä mielikuvat ei jätä rauhaan vaan pistää mut jännittämään kuin viimeistä päivää, luo valtavan odotuksen tunteen, tekee nukahtamisen mahdottomaksi ja valvotun yön jälkeen töissä näytän sitten suunnilleen tältä:

En muista jännittäneeni viime kerralla näin paljon.
En muista kyllä rakastaneeni silloista miestänikään lähellekään näin paljoa, mitä rakastan nykyistäni.
Tosiaan; olen menossa toista kertaa naimisiin. Ensimmäisellä kerralla olin 21-vuotias, aivan kakara, puolivalmis mihinkään. En osannut viheltää peliä poikki vaikka olisi pitänyt viimeistään siinä vaiheessa, kun exäni kanssa häihimme oli aikaa kuukausi ja sain tietää, että se oli pettänyt mua (ties monettako kertaa). Silti astelin alttarille 200 ihmisen edessä ja kuvittelin lapsellisuuksissani, että kaikki muuttuu vielä hyväksi.
Paskat.
Kaikki meni vain entistä enemmän perseelleen ja kohta olin niin pohjalla, että siitä alemmas on vaikea päästä.
Olisin varmaan jo kuollut tähän mennessä, jos elämäni ei olisi pyörähtänyt kertaheitolla ja yhtäkkiä ympäri kun Rakkaani tulla jymisteli valtaamaan sydämeni. Hän ei kysellyt, hän tuli ja vei mukanaan.
Pelasti sanan kaikissa merkityksissä. Näytti, että elämässä on todella olemassa muutakin kuin jatkuva pettymys, pelko, epätoivo ja tuska.
Ja ennenkaikkea näytti, mitä on todellinen rakkaus.

Ehkäpä tämä runoni kuvaa parhaiten sitä kaikkea:


Olen löytänyt sinusta kaiken sen
mitä vuosia etsin
vääristä paikoista
vääristä ihmisistä
tehden aivan vääriä ratkaisuja
kerta toisensa jälkeen.

Minä jätin sinun vuoksesi kaiken entisen,
kaiken sen mihin olin tottunut ja mikä oli ollut
minulle tuttuudessaan irtipääsemätöntä.
Yritinhän minä aluksi taistella sinua ja rakkauttasi vastaan,
koska pelkäsin
että sinä näkisit minussa aivan muuta mitä olen
että en kelpaisikaan sinulle tälläisenä, omana itsenäni
että näkisit lopulta minussa vain kaikki virheet
joita olen tehnyt.

Mutta sinä rakastat minua
todella rakastat
ja minä tiedän sen yhtä varmasti kuin tiedän sen
kuinka paljon minä rakastan sinua

ja ensimmäistä kertaa elämässäni
minä en pelkää mitään
minä en pelkää ketään
minun ei tarvitse enää paeta
minä olen turvassa sinun vierelläsi.
Ensimmäistä kertaa elämässäni
minä pystyn todella rakastamaan ilman epäilyksiä,
pelkoa, levottomuutta.

Ensimmäistä kertaa elämässäni
minä tiedän täsmälleen mihin kuulun.