Kuvittelin, että mulla ei tulisi olemaan mitään tekemistä sellaisen käsitteen kuin "häästressi" kanssa, mutta olin kaiketi väärässä. Nukkumisesta ei nimittäin meinaa tulla mitään enää nykyään. Heti, kun pääsen sänkyyn alkaa päässä pyöriä ajatuksia tulevista häistämme. Itseasiassa ei edes mitään ajatuksia vaan kuvitelmia mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Ja näiden kuvitelmien  myötä sydän alkaa jyskyttää, mahassa lentää perhoset ja kädet hikoaa aivan kuin itse H-hetki olisikin heti seuraavana aamuna eikä suinkaan kahden kuukauden päässä!
Käyn itseni kanssa taistelua tyyliin: "Nyt turpa kiinni! Ne häät ei oo huomenna!"  mutta pääni toistaa silti itsepäisesti mielikuviaan. Miten isä saattaa mut Rakkaani luokse, miten pappi vihkii meidät, miltä näytän puvussani ja kampauksessani, miten leikataan kakkua jne. jne. jne.  Loputtomiin. Väsyttävää, varsinkin kun tiedän että kaikki varmasti sujuu omalla painollaan ja hyvin.
Mutta nämä mielikuvat ei jätä rauhaan vaan pistää mut jännittämään kuin viimeistä päivää, luo valtavan odotuksen tunteen, tekee nukahtamisen mahdottomaksi ja valvotun yön jälkeen töissä näytän sitten suunnilleen tältä:

En muista jännittäneeni viime kerralla näin paljon.
En muista kyllä rakastaneeni silloista miestänikään lähellekään näin paljoa, mitä rakastan nykyistäni.
Tosiaan; olen menossa toista kertaa naimisiin. Ensimmäisellä kerralla olin 21-vuotias, aivan kakara, puolivalmis mihinkään. En osannut viheltää peliä poikki vaikka olisi pitänyt viimeistään siinä vaiheessa, kun exäni kanssa häihimme oli aikaa kuukausi ja sain tietää, että se oli pettänyt mua (ties monettako kertaa). Silti astelin alttarille 200 ihmisen edessä ja kuvittelin lapsellisuuksissani, että kaikki muuttuu vielä hyväksi.
Paskat.
Kaikki meni vain entistä enemmän perseelleen ja kohta olin niin pohjalla, että siitä alemmas on vaikea päästä.
Olisin varmaan jo kuollut tähän mennessä, jos elämäni ei olisi pyörähtänyt kertaheitolla ja yhtäkkiä ympäri kun Rakkaani tulla jymisteli valtaamaan sydämeni. Hän ei kysellyt, hän tuli ja vei mukanaan.
Pelasti sanan kaikissa merkityksissä. Näytti, että elämässä on todella olemassa muutakin kuin jatkuva pettymys, pelko, epätoivo ja tuska.
Ja ennenkaikkea näytti, mitä on todellinen rakkaus.

Ehkäpä tämä runoni kuvaa parhaiten sitä kaikkea:


Olen löytänyt sinusta kaiken sen
mitä vuosia etsin
vääristä paikoista
vääristä ihmisistä
tehden aivan vääriä ratkaisuja
kerta toisensa jälkeen.

Minä jätin sinun vuoksesi kaiken entisen,
kaiken sen mihin olin tottunut ja mikä oli ollut
minulle tuttuudessaan irtipääsemätöntä.
Yritinhän minä aluksi taistella sinua ja rakkauttasi vastaan,
koska pelkäsin
että sinä näkisit minussa aivan muuta mitä olen
että en kelpaisikaan sinulle tälläisenä, omana itsenäni
että näkisit lopulta minussa vain kaikki virheet
joita olen tehnyt.

Mutta sinä rakastat minua
todella rakastat
ja minä tiedän sen yhtä varmasti kuin tiedän sen
kuinka paljon minä rakastan sinua

ja ensimmäistä kertaa elämässäni
minä en pelkää mitään
minä en pelkää ketään
minun ei tarvitse enää paeta
minä olen turvassa sinun vierelläsi.
Ensimmäistä kertaa elämässäni
minä pystyn todella rakastamaan ilman epäilyksiä,
pelkoa, levottomuutta.

Ensimmäistä kertaa elämässäni
minä tiedän täsmälleen mihin kuulun.